Meny

Vahinkojen ennaltaehkäisy

Framin tiloissa toimivien yritysten ja muiden organisaatioiden on valvottava, että työpaikalla noudatetaan vahinkojen ja vaarojen ehkäisemiseksi sekä henkilöturvallisuuden varmistamiseksi annettuja kiinteistökohtaisia ohjeita sekä viranomaismääräyksiä.

  1. Yritys vastaa toimintaansa liittyvästä turvallisuussuunnittelusta ja sen toteutuksesta. Tiloissa työskentelevistä henkilöistä tulee nimetä turvallisuusvastaava, joka vastaa mm. tilojen tyhjentämisestä poistumistilanteessa ja turvallisuusyhteistyöstä kiinteistön vastuuhenkilöiden kanssa.
  2. Yritys vastaa työpaikan ensiavun järjestämisestä ja koulutuksesta. Tiloihin on varattava riittävä määrä asianmukaisia ja säännöllisesti ylläpidettäviä ensiapuvälineitä sekä tiedote ensiaputaitoisista henkilöistä. Yritys vastaa myös työntekijöiden ensiapukoulutuksesta (yleisenä tavoitteena on, että vähintään noin viisi prosenttia työntekijöistä on saanut koulutuksen kertauskoulutuksineen).
  3. Yritys vastaa tilojensa turvallisesta kunnosta ja esteettömästä kulusta.  Uloskäynneillä, porrashuoneissa, käytävillä, toimistoissa tai rakennuksen läheisyydessä ei saa säilyttää mitään kulkua estävää tavaraa, helposti syttyvää materiaalia tai palavia nesteitä. Toiminnalla minimoidaan vahinkojen ja vaarojen tahaton tai tahallinen aiheutuminen ja mahdollinen leviäminen sekä mahdollistetaan henkilöiden sujuva poistuminen ja pelastaminen.
  4. Yritys vastaa tiloihin tuotavien koneiden, laitteiden ja materiaalien turvallisuudesta. Esimerkiksi tiloissa käytettävissä kahvin- ja vedenkeitimissä tulee olla automaattinen virrankatkaisin.

Yritys on velvollinen välittömästi ilmoittamaan kiinteistön vastuuhenkilölle havaitsemistaan turvallisuuspuutteista.