Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)

Kohteen perustiedot

Alueopaste
Alueopaste

Perustiedot

Kiinteistön nimi Kivikonkaari 43
Kiinteistön osoite Kivikonkaari 43
00940 HELSINKI
Asuinhuoneistojen määrä 99
Talotyyppi Kerrostalo
Kerrosluku 2 - 4
Kiinteistön rakentamisvuosi 1995
Kiinteistön omistaja Kiinteistö Oy Auroranlinna
puh. 020 7199670
http://www.auroranlinna.fi
Isännöintitoimisto Kiinteistö Oy Auroranlinna
puh. 020 7199670
http://www.auroranlinna.fi

Organisaatio

Isännöitsijä Kiinteistö Oy Auroranlinna
puh. 020 7199670

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Helsinki.

Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku Lämmönjakohuone: C-portaan pohjakerros
Lämmönjakohuone C-portaan pohjakerros
Sähköpääkeskus B-portaan pohjakerros
Ilmanvaihtokone
Ilmanvaihdon hätä-seis

Sisäänkäynnin yhteydessä

Kiinteistönhoito Alltime
puh. 010 2866245
päivystys 010 2866245
Vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
puh. 020 5222111
http://www.lahitapiola.fi
Kokoontumispaikka Leikkialue
Putkilukko C-portaan ulko-oven vieressä
Varakokoontumispaikka Naapurikiinteistöt
Väestönsuojien määrä 2
Väestönsuojan sijainti VSS1 D-portaan kellari
Väestönsuojan sijainti VSS2 F-portaan kellari
Päävirtakatkaisija
Päävirtakatkaisija
Sähköpääkeskuksen ovi
Sähköpääkeskuksen ovi
Sähköpääkeskus
Sähköpääkeskus
Lämmönjakohuone
Lämmönjakohuone
Lämmönjakohuoneen ovi
Lämmönjakohuoneen ovi
Veden pääsulku
Veden pääsulku

Tärkeät puhelinnumerot

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Huoltoyhtiö Alltime 010 2866245 010 2866245
Hissihuolto Schindler 020 320500

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Riskit

Turvallisuuden näkökulmasta riski tarkoittaa onnettomuuden todennäköisyyden ja seurausten yhdistelmää. Tärkeä osa turvallista kiinteistöä on turvallisuusriskien tunnistaminen ja niiden seurausten arviointi. Seuraavilla sivuilla on tunnistettu riskit, jotka kohdistuvat ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Tunnistettuihin riskeihin on laadittu toimenpide-ehdotukset, joilla riskejä voidaan poistaa, vähentää ja hallita. Vain tunnistettua riskiä voidaan hallita.

Kiinteistöön ja henkilöihin kohdistuvat riskiluokat:

  • Tapaturmat
  • Tulipalovaarat
  • Vesivahingot
  • Sairauskohtaukset
  • Säteily- tai kaasuvaara
  • Myrskyvauriot
  • Murrot, ilkivalta yms.

Tapaturmat

Riskit

  • kaatuminen
  • liukastuminen
  • kompastuminen
  • lumen tai jään tippuminen ihmisen tai omaisuuden päälle
  • leikkipihoilla tapahtuvat lasten tapaturmat
  • liikenneonnettomuus
  • korkea pudotus
  • sähköisku
  • viiltohaava
  • työvälineiden aiheuttama vamma
  • pelastustiellä esteitä

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Yhtiö on vastuuttanut hiekoituspalvelut, lumen- ja jäänpudotuksen tarpeen seurannan ja lumen luonnin kiinteistöhuoltoyhtiölle.
    • Yhtiö valvoo toimintaa ja puuttuu aktiivisesti epäkohtiin.
    • Yhtiö voi tarvittaessa kieltää omatoimiset lumenpudotukset ja puuttua niihin.
  • Lumen ja jään kerääntymistä katoilla on seurattava talvisin.
    • Vaaranpaikoista tulee ilmoittaa välittömästi kiinteistöhuoltoyhtiölle.
    • Vaaratilanteissa kulku tai pysäköiminen tulee estää lumen tai jään putoamisvaara-alueelle.
  • Lasten leikkipihat tarkastetaan ja huolletaan säännöllisesti ja havaitut puutteet korjataan viipymättä.
  • Piha-alue pidetään siistinä ja kunnossa. Kasvustoa hoidetaan säännöllisesti.
    • Lehdet haravoidaan tarvittaessa.
    • Pensaat ja puskat siistitään liikenneonnettomuuksien estämiseksi.
    • Ajosuunnat ja vieraspaikat merkitään parkkialueelle selkeästi opastein.
    • Talvikunnossapidosta huolehditaan.
  • Läheltä piti -tilanteisiin puututaan viivytyksettä. Läheltä piti -tilanteet tutkitaan ja tehdään tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle ja niiden estämiseksi.
  • Yleisiin ensiapuohjeisiin tulee jokaisen tutustua.

Tulipalovaarat

Riskit

  • oikosulut
  • rikkinäisen sähkölaitteen aiheuttama palo
  • rasva- tai muu palo keittiössä
  • huolimaton tupakointi
  • tuhopoltto
  • lasten leikkien aiheuttama tulipalo
  • vaaralliset aineet
  • sähkölaitteiden päälle unohtuminen
  • tavaroiden säilyttäminen kulkukäytävillä
  • tavaroiden säilyttäminen porraskäytävissä
  • valvomaton kynttilöiden poltto
  • pelastustiellä esteitä

Palovaarallisia kohteita ovat muun muassa huoneistojen keittiö, sauna ja varasto, pesula, kuivaushuone, kerhotilat, tekniset tilat ja muut vastaavat kiinteistön tilat.

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • savuvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Suoritetaan vuosittain omatoimiset palotarkastukset kiinteistössä.
  • Poistumisturvallisuudesta on huolehdittava:
    • uloskäytävät tulee olla esteettömiä
    • poistumistieopasteiden mahdollinen asennus
    • jälkivalaisevien kerrosnumeroiden asennus porraskäytävään
    • kellarien kulkuteiden esteettömyyden valvominen
    • aktiivinen puuttuminen epäkohtiin.
  • Jokaisen asukkaan on huolehdittava oman palovaroittimen/palovaroittimien toimintakunnosta (yksi palovaroitin jokaista kerroksen 60 neliömetriä kohden). Lisäksi sammutuspeitteiden hankintaa suositellaan jokaiseen keittiöön.
  • Kiinteistössä on palovaroitinjärjestelmä.
  • Ylimääräistä palokuormaa ei kasata.
  • Pelastussuunnitelma pidetään ajan tasalla ja siihen perehdytään.
  • Kiinteistössä ei saa säilyttää palavia aineita kellareissa. Palavat aineet tulee säilyttää niille tarkoitetussa paikassa.
  • Sähkökorjaukset ja asennukset teetetään TUKES:in rekisteristä löytyvällä ammattilaisella. Urakoitsijalla on oltava riittävät asennusoikeudet ja hänellä on oltava kokemusta vastaavista töistä.
  • Valaistuksen ja yleisen siisteyden kunnossapito kiinteistössä on tärkeää.
    • Tarkastetaan valaistuksen riittävyys ja suoritetaan mahdolliset parannustoimenpiteet.
  • Lisäksi läheltä piti -tilanteisiin tulee puuttua välittömästi, tutkia ja tehdä tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle.
  • Kiinteistön pelastustiet on merkitty ja ne pidetään vapaana.
  • Sähköpääkeskukset on merkitty ja niiden edustoilla ei säilytetä tavaraa.
  • Reitti sähköpääkeskuksille on merkitty opastein.
  • Ilmanvaihto ja nuohous
    • IV-kanavien nuohousväli on yleensä 10 vuotta
    • Tekninen isännöitsijä vastaa nuohouksen ja IV-kanavien puhdistuksen suorittamisesta
  • Vastuu palovaroittimien ja sammutuspeitteiden hankinnasta on asukkaalla.

Vesivahingot

Riskit

  • tulva
  • rankkasade
  • rakenteiden vesitiiviyden pettäminen
  • rakentamis- ja materiaalivirheistä johtuva tapaturma
  • pesukoneiden ja kylmäkoneiden rikkoontuminen
  • ilkivalta
  • putkirikko

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Veden pääsulkujen sijainti on merkitty.
  • LVI-työt, -tarkastukset ja -asennukset teetetään vain ammattilaisella.
    • LVI-urakoitsijalla tulee olla riittävät asennusoikeudet ja urakoitsijan täytyy olla toteuttanut vastaavanlaisia töitä aiemmin.
    • LVI-tarkastukset tehdään huolto-ohjelman mukaisesti.
  • Putkistojen kuntoarvio suoritetaan säännöllisesti.
  • Omatoimista muutosrakentamista ja muuta rakentamista tulee valvoa ja rakentamisessa ilmeneviin epäkohtiin tulee puuttua aktiivisesti.
  • Kodinkoneiden valvotun käytön ja kunnossapidon tärkeyden korostaminen.
    • Pesukoneen ja astianpesukoneen suodattimet ja nukkasihti on puhdistettava kerran kuussa.
    • Jääkaapin takaosa on imuroitava kerran kuussa tai vähintään kerran vuodessa. Tässä yhteydessä kannattaa tarkistaa silmämääräisesti jääkaapin kunto myös kompressorin ja valuma-astian osalta.
    • Kaikkien keittiössä käytettävien suurempien kodinkoneiden alle tulee sijoittaa valuma-allas (jääkaappi, pakastin, astianpesukone ja joskus pesukone), joka helpottaa ja aikaistaa mahdollisen vesivahingon havaitsemista.
  • Katolta ja ränneistä tulee poistaa syksyn lehdet loppusyksystä.
  • Pesulakoneiden ennakoiva huolto. Huollot vuosittain asiantuntevalla liikkeellä.

Sairauskohtaukset

Riskit

  • sydäninfarkti
  • diabeettinen sokki
  • aivoinfarkti
  • aivoverenvuoto
  • epilepsia
  • pyörtyminen
  • pelastustiellä esteitä

Seuraukset

  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Avun saannin nopeuden takaaminen kiinteistön alueella.
  • Pelastussuunnitelman liitteenä oleviin ensiapuohjeisiin tutustutaan ja ensiapua harjoitellaan.
  • Ensiaputaitoisten ihmisten kartoittaminen on suositeltavaa
  • Pelastusajoneuvojen pysäköiminen mahdollistetaan ulko-ovien eteen.

Säteily- tai kaasuvaara

Riskit

  • radioaktiivisen aineen tai vaarallisen kaasun joutuminen ympäristöön
  • ydinaseen tai ydinainetta sisältävän aseen räjähdys
  • vaarallisen aineen kuljetusonnettomuus
  • sota
  • onnettomuus ydinvoimalaitoksessa
  • onnettomuus ydinkäyttöisellä aluksella
  • onnettomuus radioaktiivisen jätteen käsittelylaitoksella
  • radioaktiivisten aineiden joutuminen tietämättömien käsiin

Seuraukset

  • säteilysairaudet
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Joditablettien hankkiminen tarpeiden mukaan (2 tabl./henkilö).
  • Kotivaran varastoiminen.
  • Ilmanvaihdon hätäpysäytys merkitään opastein.
  • Ilmanvaihdon hätäpysäytyksen sijainti on oltava turvallisuusorganisaation tiedossa.
  • Ohjeistuksien laatiminen vaarallisten aineiden onnettomuuksien varalle.
  • Kiinteistössä on väestönsuoja, johon voi suojautua säteilyvaaratilanteessa.
  • Väestönsuojan toimintakuntoa ylläpidetään.
  • Mahdollinen suojautuminen väestönsuojaan.
  • Pelastussuunnitelmassa on toimintaohjeet tilanteiden varalle.
  • Toimintaohjeisiin tulee tutustua.

Myrskyvauriot

Riskit

  • erilaiset luonnonilmiöt

Seuraukset

  • sähkökatkot
  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Kattojen ja rännien tarkastus asiantuntevalla huoltoliikkeellä ja puutteiden korjaukset.
  • Kiinteistön alueella olevien puiden tarkastaminen.
  • Vaarallisten oksien poistaminen.
  • Pihan yleinen kunnossapito.
  • Viranomaisten ulkonaliikkumiskieltoa on noudatettava.
  • Sisälle suojautuessa pysytään kaukana ikkunoista ja lasiovista.
  • Varaudu omatoimisesti pitkäaikaisiinkin sähkökatkoihin esimerkiksi seuraavasti:
    • kotivara
    • valaisin ja paristot
    • kynttilät ja tulentekovälineet
    • paristokäyttöinen radio

Rikollinen toiminta

Riskit

  • asuntomurto
  • kellarimurto
  • graffitit
  • omaisuuden tärvelemiset ja tuhoamiset
  • rakennuksen katolle pääsee kiipeämään
  • rakennuksen tiloihin pääsee valvomatta

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Yleisen siisteyden ja järjestyksen valvominen ja epäkohtiin puuttuminen aktiivisesti.
    • Siisteys ja järjestys ovat osa turvallisuutta.
  • Tarkastetaan valaistuksen riittävyys ja suoritetaan mahdolliset parannustoimenpiteet.
  • Ulko-ovien lukituksien huollot ja mahdollinen kulkua rajoittavien järjestelmien asennus.
  • Arvoesineiden merkitseminen ja kuvaaminen.
  • Graffitien ja muiden töhryjen puhdistus viipymättä.

Turvallisuusjärjestelyt

Turvalaitteet

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: Sisäänkäynnin yhteydessä

IV-hätä-seis
IV-hätä-seis

Paloturvallisuus

Palovaroitin

Palovaroittimien tehtävänä on varoittaa alkavasta tulipalosta. Näin alkavan palon tukahduttaminen, muiden varoittaminen ja pelastautuminen on mahdollista.

Palovaroitin
Sijainti Jokaisen rapun ylimmässä kerroksessa
Laitteiston malli Paristokäyttöinen
Hälytyksen tyyppi Paikallinen hälytys
Palovaroitin
Sijainti H-talon kerhohuone
Kuvaus 2 kpl
Laitteiston malli Paristokäyttöinen
Hälytyksen tyyppi Paikallinen hälytys
Palovaroitin
Sijainti Saunojen pukuhuoneet
Laitteiston malli Paristokäyttöinen
Hälytyksen tyyppi Paikallinen hälytys

Pelastustie

Pelastustie on ajotie, jota käyttäen hälytysajoneuvot pääsevät hätätilanteessa riittävän lähelle rakennusta.

  • Pelastustielle ei saa pysäköidä autoja, kasata lunta, laittaa valaistuspylväitä, istutuksia eikä mitään muutakaan liikennettä estävää.
  • Pelastustie tulee merkitä sisäasiainministeriön asetuksen (468/2003) mukaisesti tekstillisellä lisäkilvellä.
  • Pelastustie-merkkiä ei käytetä, jos pelastustietä ei ole merkitty rakennuksen rakennuslupa-asiakirjaan.
  • Pelastustieasioissa neuvoja saa paikalliselta pelastusviranomaiselta.
Pelastustie
Sijainti Kivikonkaarelta sisäpihalle
Pelastustie
Pelastustie

Pelastustikkaat

Kiinteistössä on hätäpoistumistienä käytettäviä ikkunoita tai parvekkeita, joiden alareuna on yli 3,5 metrin korkeudella maasta. Näihin on asennettu hätäpoistumista varten kiinteät tikkaat.

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että asuinrakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Poistumisen on voitava tapahtua myös pimeässä, joten kulkureittien on oltava joka hetki esteettöminä. Koska kiinteistössä on 4 kerrosta, pidetään varatienä ikkunaa tai huoneistokohtaista parveketta. Tällöin pelastuslaitos auttaa poistumaan rakennuksesta hätätilanteessa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa. (Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta.)

Uloskäytävien ja niihin johtavien tilojen ovien tulee olla hätätilanteessa helposti sisäpuolelta avattavissa.

Ovi voi olla lukittu esimerkiksi estämään luvatonta tunkeutumista ulkoa sisälle, mutta se on oltava avattavissa sisäpuolelta ilman avainta huoneiston normaalin käytön aikana.

Älä koskaan poistu savuiseen porrashuoneeseen.

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulitöiden vastuuhenkilön antaman tulityöluvan. Tulityöluvalla varmistetaan eri osapuolten toiminta turvallisuuteen ja palosuojeluun liittyvissä asioissa. Tulityötä suorittavalla henkilöllä on aina oltava tulityökortti.

Tulityölupia myöntää isännöitsijätoimisto.

Muut järjestelyt

Hissi

Hissi
Sijainti C-, H- ja I-portaissa
Huoltoyritys Schindler

Ilmanvaihtokone

Ilmanvaihtokone
Kuvaus Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Koneellinen poisto
Hätä-seis-painikkeen sijainti Sisäänkäynnin yhteydessä
IV-hätä-seis
IV-hätä-seis

Tupakointipaikka

Tupakointipaikka
Sijainti Sisäänkäyntien vieressä

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit
Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
Kerro, mitä on tapahtunut
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
Kerro tarkka osoite ja kunta
Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
Toimi annettujen ohjeiden mukaan
Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä mitä on tapahtunut
  • Onko henkilö kaatunut tai pyörtynyt?
  • Onko mahdollisesti silminnäkijöitä, jotka osaisivat kertoa tarkemmin tapahtuneesta?
Tarkista henkilön tila
  • Onko henkilö heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistelemalla?
Tarkista hengitys
  • Jos henkilö ei herää, tarkista hengitys: aseta kämmenselkä potilaan suun eteen ja kokeile tuntuuko ilmaa kulkevan.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat.
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
Tarkkaile potilasta.
  • Jos potilaan tilassa tapahtuu muutoksia ennen pelastuslaitoksen saapumista, ilmoita siitä soittamalla uudelleen hätänumeroon 112, jotta hätäkeskuksessa voidaan tehdä uusi tilannearvio.
Opasta ammattiauttajat nopeasti potilaan luokse
  • Kerro ammattiauttajille mitä on tapahtunut ja mitä on tehty.

Tulipalo

Pelasta
  • Suorita tilannearvio. Pelasta välittömässä vaarassa olevat.
  • Varo hengittämästä savua! Savu on erittäin myrkyllistä ja hengitettynä aiheuttaa menehtymisen erittäin nopeasti.
Varoita
  • Varoita muita rakennuksessa olevia tulipalosta ja uhkaavasta vaarasta.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
Hälytä
  • Soita hätänumeroon 112 turvallisesta paikasta.
  • Kerro kuka olet, missä palaa (osoite ja kerros), mikä palaa ja onko ihmisiä vaarassa.
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
Sammuta
  • Suorita alkusammutus mahdollisuuksien mukaan.
  • Rasvapalo sammutetaan tukahduttamalla se sammutuspeitteellä.
  • Sähkölaitepalossa katkaise laitteen virta, tämän jälkeen voit aloittaa ensisammutuksen.
Rajoita
  • Poista lähellä olevat tulenarat esineet ja syttyvät aineet.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla ikkunat ja asunnon ovi poistuessasi.
Opasta
  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle tai järjestä opastus. Esimerkki: yksi henkilö opastaa parkkipaikan reunassa ja toinen rakennuksen vieressä.
Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!

Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Leikkialue

Varakokoontumispaikka: Naapurikiinteistöt

Tulipalo – toimintaohjeet, kun turvallinen poistuminen on estynyt

Joskus toisaalla riehuva tulipalo estää turvallisen poistumisen kiinteistöstä. Näissä tapauksissa on viisainta pysytellä savuttomassa tilassa ovet ja muut aukot suljettuina.

Jää asuntoon ja ole rauhallinen.
  • Kerrostaloissa jokainen asunto on tehty omaksi palo-osastokseen, josta palon leviäminen toiseen asuntoon on estetty rakenteellisin toimenpitein.
  • Hyppääminen korkealta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, asuntoon jääminen ei.
Mene parvekkeelle tai ikkunan luo ja herätä huomiota
  • huutamalla
  • vilkuttamalla valoja
  • heiluttamalla jotain näkyvää
  • voit myös soittaa numeroon 112 ja kertoa tarkan osoitteen missä olet.
Varaudu tulipalon leviämiseen.
  • Laske varmuuden vuoksi vettä ammeeseen ja lavuaariin.
  • Jos asuntoon alkaa tulla savua ovien raoista, postiluukusta tai ilmanvaihtoventtiileistä, tuuleta raikkaalla ilmalla ja tiivistä vuotokohdat kosteilla tekstiileillä.
  • Jos asunnon ovi alkaa kuumeta, jäähdytä sitä vedellä.
  • Jos liekit lyövät asunnon ikkunoihin, siirrä helposti syttyvät tavarat pois ikkunoiden läheisyydestä.
Noudata viranomaisten antamia ohjeita.

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Leikkialue
Kokoontumispaikka
Kokoontumispaikka

Kun ihmiset ovat poistuneet rakennuksesta ja edenneet kokoontumispaikalle, kokoontumispaikalla tulee nimetä henkilö, joka ottaa vastuun kokoontumispaikan toiminnasta. Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön (varakokoontumispaikka).

Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman pelastusviranomaisen lupaa.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Varakokoontumispaikka

Varakokoontumispaikka: Naapurikiinteistöt

Ankarissa talviolosuhteissa tai muissa tilanteissa saatetaan tarvita varakokoontumispaikkaa, johon ihmiset ohjataan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Jos tiedät naapurissasi asuvan liikuntarajoitteisia henkilöitä, esimerkiksi invalideja, sokeita tai vanhuksia, pyri hätätilanteessa varmistamaan myös heidän turvallinen poistumisensa. Jos tiedät naapurisi olevan kotona, mutta et voi auttaa häntä poistumaan, ilmoita pelastusviranomaisille tilanteesta heti kun mahdollista.

Toimi yhteistyössä muiden asukkaiden kanssa.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Kuuntele autettavaa.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: Alltime, puh. 010 2866245, päivystys 010 2866245
    • isännöitsijälle: , puh. 020 7199670
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: Lämmönjakohuone: C-portaan pohjakerros
  • Lämmönjakohuone: C-portaan pohjakerros
  • Sähköpääkeskus: B-portaan pohjakerros
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Selvitä vesivaaran aiheuttaja.
  • Jos kyseessä on vuoto, pyri tyrehdyttämään se.
  • Pyri estämään veden pääsy rakennukseen
    • säkityksin
    • muovipeitteitä käyttämällä
    • johtamalla vesi poispäin rakennuksesta
  • Hälytä tarvittaessa lisäapua.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia.

Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa. Varoitus annetaan taajamissa kiinteällä ulkohälytinjärjestelmällä ja taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
  • Siirry sisälle.
  • Pysy sisällä.
  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointilaitteet.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta, ettet joutuisi vaaraan matkalla.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki

Lisätietoja vaaran laadusta saat radiosta ja televisiosta. Kaasuvaaraan liittyy tavallisesti seuraavia asioita.

  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä
    • yläkerroksissa on paras suoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
    • pysyttele yläkerroksissa, kunnes vaara on ohi
    • älä mene kellariin.
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
    • paina märkä vaate, ruoho, turve- tai sammaltuppo suun eteen ja hengitä sen läpi.
Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti. Mitä tiiviimmäksi rakennuksen saat, sitä hitaammin kaasu tunkeutuu sisälle.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa. Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.

Säteilyvaara

Säteilytilannetta valvotaan jatkuvasti koko maassa mittareilla. Pienetkin muutokset huomataan heti ja niistä tiedotetaan viipymättä. Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle
Sulje tiiviisti ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi, jotta radioaktiiviset aineet eivät pääsisi sisään. Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja.
Joditabletit
Ota joditabletti vasta viranomaisten kehotuksesta, jonka kuulet radiosta tai televisiosta. Joditabletit ehkäisevät radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen, mutta eivät anna muuta suojaa. Tabletteja ei pidä lähteä vaaratilanteessa noutamaan rakennuksen ulkopuolelta. Jodeja voi hankkia etukäteen apteekista. Joditabletetteja tulisi olla kiinteistössä 2 per henkilö.
Suojaa ruokasi ja juomavesi
Laita esillä olevat elintarvikkeet muovipusseihin tai tiiviisiin astioihin. Jääkaappi, pakastin ja tiiviit pakkaukset suojaavat radioaktiiviselta pölyltä.
Ulkona liikkuminen
Jos on pakko mennä ulos, käytä tiivistä, ihon peittävää asua, esimerkiksi sadevaatteita. Riisu vaatteet sisälle tullessasi eteiseen ja peseydy huolella. Käytä hengityssuojainta, pyyhettä tai talouspaperia estämään radioaktiivisten hiukkasten pääsy keuhkoihin.
Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Sähkökatkot

Toiminta sähkökatkon aikana:

  • Tarkista ensin sulakkeet. Jos ne ovat ehjät, selvitä toimivatko naapurisi tai naapuritalojen sähköt.
  • Jos sähköt katkeavat laajemmalta alueelta, on häiriö jo tiedossa ja korjaustoimenpiteet aloitettu. Useimmilla sähköntoimittajilla on nauhoitettu häiriötiedote vikapalvelunumerossa, joka kertoo tiedossa olevan sähkökatkotilanteen alueellasi.
  • Mikäli sähköjen palauduttua sähköt käyttäytyvät oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa katkaise sähkö pääkytkimestä ja soita sähköntoimittajasi vikapäivystykseen.
  • Sähkökatkon jatkuessa pidempään varaudu etenkin talvisaikaan lämpimin vaattein sekä tarvittaessa kotivaran avulla. Kotivaran ohje löytyy liitteistä.

Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:

Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen:

  • Matkapuhelimella - (Schindler, 020 320500)

Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.

Väestönsuojelu

Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Kiinteistössä on 2 väestönsuojaa. Jokaiselle väestönsuojalle on suositeltavaa valita väestönsuojanhoitaja ja hoitajan apulainen. Kiinteistön väestönsuojanhoitajien on hyvä opetella väestönsuojan laitteiden käyttö ja suojan käyttökuntoon laitto.

Suomessa väestönsuojapaikka löytyy noin 3,8 miljoonalle ihmiselle. Väestönsuojia on asuintaloissa ja muissa kiinteistöissä. Kiinteistöissä sijaitsevien väestönsuojien lisäksi on olemassa yleisiä väestönsuojia, kuten kalliosuojia. Tällaisia yleisiä väestönsuojia, joista viranomaiset vastaavat, on yleensä vain suurimmissa kaupungeissa.

Normaalioloissa suojia käytetään yleensä harrastustiloina, varastoina tai jossain muussa hyötykäytössä. Väestönsuoja on kuitenkin voitava ottaa käyttöön 72 tunnissa viranomaisten määräyksestä.

Väestönsuojassa on huolehdittava siitä, että suojan metalliosat eivät ruostu, tiivisteet pysyvät ehjinä, laitteet toimivat ja varustus pysyy tallella.

Kiinteistössä on 2 väestönsuojaa:

Sijainti Suojaluokka Varusteiden sijainti
D-portaan kellari S1 Väestönsuojassa
F-portaan kellari S1 Väestönsuojassa

Kaksi kiinteistön väestönsuojista on luokkaa S1. Suojaluokan S1 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 1971 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.

Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä yleisiin väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää. Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa.

Kiinteistön lähin yleinen väestönsuoja on Etelä-Kontulan yhteiskalliosuoja ja se sijaitsee osoitteessa:

Naapurintie 4-6
00940 Helsinki
Väestönsuoja
Väestönsuoja
Väestönsuojan ilmanvaihtolaitteisto
Väestönsuojan ilmanvaihtolaitteisto
Väestönsuojan varusteet
Väestönsuojan varusteet

Väestönsuojan ylläpito

Väestönsuoja sekä väestönsuojeluvälineet ja -laitteet on pidettävä sellaisessa kunnossa, että väestönsuoja voidaan ottaa käyttöön 72 tunnissa. Väestönsuojaa voidaan käyttää myös muuhun toimintaan, kunhan käyttöönotto voi tapahtua em. ajan kuluessa. Normaaliolojen käyttö ei saa vahingoittaa väestönsuojaa eikä estää sen tarkastusta ja tiiveyskoetta.

Väestönsuojassa ei saa säilyttää likaavia aineita eikä ympäröiviin rakenteisiin saa tehdä aukkoja. Suojaovia, -luukkuja ja ilmanvaihtolaitteistoja ei saa poistaa paikoiltaan eikä ilmanvaihtolaitteistoa saa käyttää normaaliolon ilmanvaihtoon. Suojaoven aukkoon saa asentaa oven. Normaaliaikanakin tulisi varmistaa, että vähintään puolet väestönsuojasta on vapaana yllättävää suojautumistarvetta varten.

Lisäksi tulee huomioida seuraavaa:
  • Väestönsuojan omistajan ja haltijan on huolehdittava, että väestönsuoja, sen varusteet ja laitteet pidetään toimintakunnossa sekä huolletaan ja tarkastetaan asianmukaisesti.
  • Nimetty henkilö tarkastaa ja koekäyttää suojan ovet, luukut, tiiveyden, ilmastointi- ja sähkölaitteet sekä viemäröinnin vuosittain laitetoimittajan ohjeidenmukaisesti.
  • Väestönsuojan laitteiden toimintakunnon varmistamiseksi ne tulee tarkastaa ja huoltaa vähintään 10 vuoden välein ellei valmistaja ole antanut lyhyempää aikaväliä.
  • Laitteiden toiminnan tarkastuksesta tulee laatia tarkastuspöytäkirja, johon tehdään merkinnät suoritetuista tarkastuksista laitekohtaisesti. Tarkastuspöytäkirja on pyydettäessä esitettävä pelastusviranomaiselle.
  • Kiinteistön omistajan ja haltijan tulee huolehtia, että väestönsuojassa on jo sellaiset varusteet, että se pystytään ottamaan käyttöön. Näitä varusteita ovat esimerkiksi varavesisäiliöt, jäteastiat, kuivakäymälät ja vuoteet.

Väestönsuojan kunnostaminen

Siirryttäessä tehostetun suojelun toimintaan
  • Väestönsuojalle määrätään suojanvalvoja, joka vastaa suojan kunnostamisesta. Hänen on tunnettava suojassa olevat laitteet ja osattava käyttää niitä. Lisäksi suojanvalvoja vastaa suojan yleisestä järjestyksestä, siisteydestä ja kurista.
  • Suoja tyhjennetään sinne varastoidusta tai muuten kerääntyneestä tavarasta suojalle laaditun tyhjentämissuunnitelman mukaisesti.
  • Kaikki tilapäiset rakenteet puretaan ja viedään pois suojasta.
  • Ovien ja luukkujen saranat, salvat yms. tarkastetaan, voidellaan ja huolletaan.
  • Ovien tiivisteet tarkastetaan ja laitetaan paikoilleen ohjeiden mukaan.
  • Tarkastetaan hätäpoistumiskäytävän ja –luukun käyttökelpoisuus ja toiminta.
  • Kuivakäymälät (15 kpl muovipusseja/käymälä) jaetaan kuivakäymälätiloihin. Eristetään käymälätilat verhoilla tai levyillä. Käymälätiloja tulee olla yksi jokaista alkavaa 20 m² kohti.
  • Kaikkien venttiilien (LVI) toiminta tarkastetaan kääntämällä ne ääriasennosta toiseen.
  • Varavesisäiliöt puhdistetaan ja täytetään. Varmistetaan samalla tarvittavat täyttöletkut yms. välineet. Sulkutelttaan tulevat suihkut asennetaan ja kokeillaan.
  • Lattiakaivot puhdistetaan ja niiden toiminta kokeillaan kaatamalla niihin vettä. Huom! Lattiakaivossa on sulkuventtiili.
  • Ylipaineventtiilit tarkastetaan ja nivelkohdat voidellaan.
  • Normaaliolojen ilmanvaihtoaukot suljetaan asentamalla paikoilleen suojakannet tiivisteineen.
  • Paineventtiilien kunto tarkastetaan suojan ulkopuolelta.
  • Ilmanvaihtokanavat ja suodattimet puhdistetaan.
  • Kaikki ilmanvaihtoon liittyvät putket, liitokset ja laitteet tarkastetaan. Erityissuodattimet asennetaan paikoilleen laitteen käyttöohjeen mukaisesti.
  • Poistoventtiilien toiminta tarkastetaan kiertämällä niitä ääriasentoihinsa.
  • Tarkastetaan ylipainemittarista: nestemäärä, putken aukiolo, mittarilukema näyttää nollaa, sekä varaneste (värjätty polttoöljy).
  • Ilmamäärämittarin herkkyys kokeillaan koekäytössä.
  • Tarkastetaan suojan paineisuus; painekoe suoritetaan laitetoimittajien antamien ohjeiden mukaan. Tavoitteena on tarkastaa, että suojaan saadaan riittävä ylipaine, eikä suoja vuoda liikaa ilmaa ulos.
  • Selvitetään ja tarkastetaan suojan puhelimen toiminta, antenni, sähkölaitteiden sulakkeet, valaisimet, varaparistot, varapolttimot, varasulakkeet, katkaisimet, pistorasiat ym.
  • Varustetaan suoja määräysten mukaisilla suojaan kuuluvilla varusteilla.
  • Suojan tilat jaetaan ennakolta tehdyn suunnitelman mukaisesti oleskelualueisiin ja toimintapaikkoihin (miehet/naiset, suojeluelimet, henkilöstö, asiakkaat). Jokaista suojattavaa henkilöä varten on oleskelupaikka, jossa on mukana myös henkilökohtaiset tavarat, lääkkeet ja säilyvät elintarvikkeet.
  • Suojassa on oltava tarpeellinen määrä istuimia, pöytiä sekä kerrossängyt noin kolmannekselle suojaan tulevista henkilöistä.
  • Lisäksi poikkeusoloja varten on hankittava välineitä ja tarvikkeita, jotka tekevät mahdolliseksi pidemmänkin oleskelun (esim. viihdykkeet).
  • Tarkastetaan varavalaistuksen toiminta.
  • Kulkuteille ja käytäville asennetaan suojaan ohjaavat kilvet.

Väestönsuojelumateriaali

Väestönsuojelumateriaali voidaan jakaa kahteen kategoriaan: suojakohtaiseen materiaaliin sekä suojeluhenkilöstön materiaaliin. Jokaisessa väestönsuojassa tulee olla varattuna suojakohtainen materiaali sekä suojamateriaali väestönsuojan hoitajalle ja tämän apulaiselle.

Materiaali on käytettävissä normaalioloissa huolto- ja kunnossapitotoimiin sillä edellytyksellä, että materiaalia säilytetään siinä kiinteistössä, johon se kuuluu. Väestönsuojaan kuuluvien työkalujen on oltava käytettävissä väestönsuojaa käyttöönotettaessa.

Asuinrakennusten suojakohtainen materiaali
Nimike Lukumäärä
Paarit 1
Vedensäilytysaine Määrän mukaan
Rautakanki 1
Suojan merkitsemiskilpisarja 1
Käsivalaisin 2
Sankoruisku 1
Suojan työkalut
Nimike Lisätieto
Pajavasara 2 kg
Katkaisutaltta 300 mm
Piikkitaltta 300 mm
Voimaleikkuri n. 600 mm
Veistokirves n. 400 mm
Kenttälapio n. 500 mm taitettuna
Sorkkarauta n. 600 mm
Käsisaha terä 500 mm
Rautasaha terä 310 mm
Rautasahanteriä 5 kpl varalle
Jakoavain max. kita 35 mm
Ruuvitaltta kärki 8 mm, terä 150 mm
Ristipääruuvitaltta
Kirvesmiehen vasara 0,5 kg
Nauloja 2 kg, 75, 100 ja 125 mm
Puukko n. 200 mm
Pelastusköysi d=12 mm, 20 m
Asuinrakennusten suojeluhenkilöstön materiaali
Turvallisuus- ja suojeluhenkilöstön materiaali Alkavaa 100 asukasta kohti
Suojanaamari ja vss-suodatin 2
Suojakypärä 2
Suojalasit 2
Ensiapulaukku ja suojasidepakkaus 1
Ensiside 2
Säteilymittari / yli 100 hengen kiinteistö 1
Joditabletit 2/asukas
Opas talosuojelusta (Kodin turvaopas, SPEK) 2

Suojaväistö

Suojaväistöllä tarkoitetaan väestön siirtämistä johdetusti pois vaara-alueelta tilanteissa, joissa sen katsotaan aiheuttavan pienemmän riskin sisätiloihin suojautumiseen verrattuna. Tällaisia tilanteita ovat kaikki nopeasti kehittyvät vaarallisten aineiden onnettomuudet, voimakkaat palokaasujen aiheuttamat haitat, räjähdysvaara ja säteilytilanne.

Suojaväistö tehdään aina viranomaisten erillisen määräyksen perusteella. Viranomaiset ovat jo ennakolta suunnitelleet suojaväistön suorittamisen alueelta ja varanneet siihen tarvittavan kuljetuskaluston.

Säilyttäminen kiinteistössä

Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen. On helpompi estää tulipalo ennalta kuin sammuttaa se. Siksi pitää tietää, mikä paloja aiheuttaa ja tunnistaa vaaratekijät omasta lähiympäristöstä. Pelastuslaissa on määräykset mm. helposti syttyvien materiaalien ja muiden tavaroiden säilyttämisestä talojen tiloissa. Kemikaalilainsäädännössä on rajoituksia palavien nesteiden ja muiden vaarallisten kemikaalien säilyttämiselle tiloissa, joissa ne voivat aiheuttaa erityisvaaraa. Monet kotonakin säilytettävät aineet kehittävät räjähdysherkkiä kaasuja, jotka syttyvät kipinästä, esimerkiksi valokatkaisimen aiheuttamasta kipinästä - syttymiseen ei siis tarvita edes tulta. Käsittele siksi palovaarallisia aineita aina ohjeiden mukaan. Palovaarallisten aineiden säilyttäminen huoneistokohtaisissa varastoissa on kokonaan kielletty. Asunnoissa ja autotalleissa niiden säilyttämistä on rajoitettu.

Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.

Asuinhuoneistot ja niihin kuuluvat parvekkeet, terassit tai vastaavat tilat
  • Jos säilytys on turvallisuutta vaarantamatta mahdollista, saa säilyttää:
    • palavia nesteitä sekä palavia nesteitä tai palavia kaasuja sisältäviä aerosoleja yhteensä enintään 25 litraa
    • nestekaasua enintään 25 kilogrammaa
    • ilotulitusvälineet, enintään 5 kg (netto), on säilytettävä lukitussa kaapissa siten, ettei niiden läheisyydessä ole sellaisia lämmönlähteitä tai tulenkäsittelyä, joka voisi aiheuttaa tulitteiden syttymisen
  • Muita kuin edellä mainittuja palavia kaasuja ei asuinhuoneistossa saa säilyttää.
  • Asunnoissa tulee välttää tarpeettomien tavaroiden varastointia.
Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät, kellarien ja varastojen kulkureitit
  • Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
Irtaimistovarastot
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia.
  • Nestekaasua ei saa säilyttää irtaimistovarastoissa.
  • Ei saa säilyttää lainkaan bensiiniä, kaasupulloja tai muita palavia nesteitä.
  • Ilotulitusvälineitä ei saa säilyttää irtaimistovarastojen asuntokohtaisissa säilytystiloissa eikä yhteiskäytössä olevissa tiloissa.
Rakennusten alla tai läheisyydessä
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
  • Ulkona olevat roska-astiat, myös jätekatokset sijoitetaan vähintään kahdeksan metrin etäisyydelle rakennuksesta
Asuinrakennukseen kuuluva erillinen varastotila
  • Voi säilyttää:
    • palavia nesteitä sekä palavia nesteitä tai palavia kaasuja sisältäviä aerosoleja yhteensä enintään 50 litraa
    • nestekaasua enintään 50 kilogrammaa
Huom!
  • Pelastusviranomainen voi yksittäistapauksissa antaa poikkeuksia, esimerkiksi säilytettäväksi isomman määrän tai sallia säilytyksen eri paikassa tai rajoittaa säilytystä, jos turvallisuus sitä vaatii
Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.